perjantai 15. helmikuuta 2013

maanantai 11. helmikuuta 2013

Sekvenssi nurin.

Minut on jälleen haastettu.
Ja haaste menee näin:

♥ Kerro 11 asia itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
 Listaa itse 11 kysymystä seuraavalle
 Haasta 11 blogia jolla on alle 200 lukijaa


♥ Uskon moneen asiaan ja samalla en mihinkään.
♥ Yritän elää tasapainossa asioiden kanssa ja ymmärtää asioita kaikkien osapuolen näkökulmasta, vaikka itselläni olisikin vankka mielipideasiasta.
♥ En jostain syystä tule toimeen vahva luontoisten johtaja tyyppien kanssa vaikka en itse oikeasti ole niin dominoiva mitä annetaan ymmärtää.
♥ Minulle luonto ja sen eläimet ovat korkeammassa asemassa kuin ihmiskanta. 
♥ Olen motivaatio ongelmainen ja annan herkästi luvan itselleni olla tekemättä mitään.
♥ Olen tullut siihen lopputulokseen että tuon itseni varsin huonosti tai vähintään aivan eri tavoin esille mitä haluaisin. 
♥ Vihaan nenääni.
♥ Vaikka olen tempperamenttinen ja satunnaiset tapaukset saavat minut tuntemaan hetkellistä murhanhimoa, tässä maailmassa on silti vain yksi ihminen jota voin rehellisesti myöntää vihaavani
♥ Jumitun herkästi rullaamaan paikallani ilman tukea ja kannustusta. En siis koe olevani mitenkään itsenäinen.
♥ "Ota järki käteen ja jätä se tähän" 
♥ Kaipaan muutoksia elämääni mutta olen liian juurtunut että uskaltaisin sponttaanisti lähteä tekemään mitään.



Mitä värejä löyät vaatekaapistasi eniten?
Mustaa mustaa mustaa

Oletko koskaan ollut jälki-istunnossa, jos olet niin miksi?
Seison ja nauroin vieressä kun tytöt vetivät kiipeilytelineessä roikkuneen pojan housut kinttuihin...

Mikä oli viimeisin asia jonka pistit suuhusi? 
Vettä taisin tuossa juua.

Viimeisin anime jonka katsoit? Jos et katso anime niin tv-sarja?
Anime..hmm. Jos nyt puhutaan sarjoista niin Soul Eater taisi olla viimisin.

Entäpä lempi hahmosi siitä?
Death the Kid

Viimeksi saamasi tekstiviestin ensimmäinen lause
"Ok, sitä vähän kyselin, että jos jotain namia."

Tahtoisitko omistaa jonkun hahmon vaatteen...jne.
No eipä nyt tule mieleeni.

Millaiset ovat haavehiuksesi?
Pitkät, karheat mutta hyväkuntoiset, ei luonnonkiharat ja pastellin liilat.

Mikä olisi hienoin huonekalu/esine jonka haluaisit lisätä sisustukseesi?
Rehellisesti voisin ottaa koko huonekalu kerraston uusiksi. Mutta antlerssit seinälle.

Jos harrastat jotain liikuntaa sisällään pitävää mikä on lajisi tai mitä haluaisit harrastaa?
Koirien kanssa lenkkeilyä, löl. Kickboxing, tankotanssi ja canicrossi.

Mistä ominaisuuksista pidät lemmikeissä eniten?
Seurallisuus ja ohjailtavuus.



Haasteen sain Sallalta ja en aijo luuserina pistää haastetta ettiinpäin.  

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pentuperjantai

Viimeperjantain pennemiitissä oli aivan taivaallinen Saarloos vaavi , pus.
Eilen olin kuvaamassa Eurajoella häitä.
Meni ehkä niin pyllylleen kun voi. Matkalla huomasin jättäneeni kameran akun laturiin ja varakameran kortin koneeseen. Onneksi mulla on Ilpo. Varsinaisten hää kuvien kuvaus oli vähän takkuilevaa ja jälkeenåäin vähän  harmittaa. Kotona vielä toinen muistikorteista hajosi eikä edes hukkatiedostojen kaivaminen pelastanut kaikkea.
Vilauksia jaan teille tänne blogiin jahka kuvat ovat ensin päätyneet hääparille, nyt lähden MP-messuille, hei.

tiistai 5. helmikuuta 2013

hoppipolla.

Jos kirjottaisin kirjan, sen nimi olisi suden nauru/Naurava naaras susi.
Kansikuvana käyttäisin kakkoskuvaa.
Nousin tänään ensimmäistä kertaa 10 vuoteen hevosen selkään, ja vielä ihan itse. Oli ehkä hienoin tunne vähään aikaan. Uskalsin jopa laukatakkin vaikka sydän löi sataaviittäkymmentä ja kädet tärisi. Domia ei paljoa jännittämiseni kiinnostanut vaan se antoi mennä.
Elkelle hevoset oli uusi tuttavuus mutta käyttäytyi niiden seurassa kuin vanha konkari. Ei juoksennellut kohti, pysyi poissa jaloista ja tervehti rauhallisesti antaen hevosen tulla ensin luokse. Ylpeä olen.

Hepan selkään on päästävä takaisin mahdollisimman pian.

p.s. "Niiiiin hyvä pullo, niiin hyvä pullo. Niii'iin hyvä pullo se on." -Elke 

Jos tällä kertaa vain minua ja minua itseäni.


Blogger heitti kovan terävyyden..nom. Ei varmasti ollut läsnä vielä käsittely vaiheessa.
Aamun viisuksi valitset She wolf nimisen lurituksen kera liikuttavan viidion.
Kiitos Tarjalle kuvista. 

perjantai 1. helmikuuta 2013