keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Synkkä mutta sadeton.

Loppua kohden parantuneesta treenistä huolimatta olo on sellainen että haluan itkeä.
En olekkaan inhonnut itseäni näin paljoa taas vähään aikaan.

Olen viimeaikoina ollut hyvinkin..._erittäin_ epämotivoitunut ja oma saamattomuuteni inhottaa minua.
En halua aamuisin nousta sängystä katsomaan itseäni takkuilemassa yksinkertaisten asioiden kanssa.

Ympärilläni ei ole enää ainuttakaan ihmistä joka olisi motivoimassa minua.
Olen aina ollut harvinaisen luuseri itseni motivoimisessa ja siksi olen tarvinnut muita ihmisiä ympärilleni, lähes päivittäin.
On hankalaa taistella tälläisen asian kanssa kun elää ihmisen kanssa joka ei näytä tunteitaan, innostu mistään tai osoita minkään laista kiinnostusta mihinkään.
On muuten ihan naurettavaa miten paljon innostun kun joku itsenäisesti ottaa minuun yhteyttä
tai muuten vain hakeutuu seuraani.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Koditon ja hukassa

Olen jo kovin pitkään suunnitellut ottavani pelastuskoiran. Haaveillut antavani kodin kodittomalle.
Perheessämme on kuitenkin tilallisesti ja ajallisesti liian niukkaa enkä voi haavettani vieläkään toteuttaa.
Jos saisimme suuremman asunnon niin lupaisin yhdelle näistä ihanuuksista uuden kodin ja toiselle kotihoitopaikan, ellei kolmannellekkin. Kotihoitajuuskin kiinnostaisi valtavasti, edelleen vaan puitteet ovat turhan pienet ja aikaa menee tämän oman lauman kaitsemiseen ja rakastamiseen.
Pitkä aikaisin rakkauteni ja kaipuuni on tässä alanurkassa oleva valkonaamaraidallinen uros, Tshekki. Miehyys on kolmiraajainen joista yksi on lievästi vammautunut. Siitä huolimatta koirasta löytyy elämäniloa.
Täältä voi katsella kodittomia jos vaikka kohdalle osuisi se oma: Koiratarhat
Kaikki yllä olevat kuvat ovat peräisin erinäisten järjestöjen sivuilta. 

lerppahuuli ja jänes